Sijaiskuningatar Disa on määrännyt Arisen-jäljittelijän pitämään yllä järjestystä Vermundin valtiossa. Samanaikaisesti Battahlin valtiossa epäillään kaiken pahan aluksi ja juureksi toismaailmallisten Pawn-hahmojen ilmestymistä. Niinpä valtion kansalaiset ovat kääntyneet palvomaan Lambent Flamen kulttia ja pyytäneet keisarinna Nadiniaa torjumaan katastrofin. Nämä erikoiset ajat ja uhat luovat kiehtovan ympäristön pelaajan ohjaamalle sankarille.

Pelissä on lukemattomia erilaisia tapahtumapaikkoja, joihin pelaaja voi tehtäviensä nimissä matkustaa. Esimerkkinä tällaisesta on vaikkapa haltioiden pyhä lehto, jossa haltiat puhuvat omaa kieltään. Pelaajan ohjastaman Arisen-hahmon onneksi Pawn-apulaiset ymmärtävät tätä kieltä ja voivat näin auttaa Arisenia tehtävissään useilla eri taidoillaan.

Seikkailunsa alussa pelaaja pääsee luomaan oman Arisen-hahmonsa ja tämän pääasiallisen Pawn-apulaisen. Ulkoisten ominaisuuksien ohella pelaaja voi valita myös Pawnin luonteen, joka heijastuu tarinan aikana hahmon käytökseen ja näiden välisiin keskusteluihin. Tämä tuo syvyyttä seikkailuun, kun hahmot ovat pelkkää toimintaa monipuolisempia ja syvällisempiä henkilöitä. Lisäksi pelaajan oma Arisen kehittyy monin eri tavoin seikkailun myötä ja saa käyttöönsä erilaisia erikoiskykyjä, joilla voidaan vahvistaa myös Pawnin osaamista. Valitut erikoisvoimat vaikuttavat taisteluiden kulkuun ja antavat tilaa erilaisille pelityyleille.

Pelihahmoilla on erikoistumisluokkia, jotka poikkeavat ominaisuuksiltaan toisistaan merkittävästi. Esimerkiksi Warrior on erikoistunut taisteluun ja kestää paremmin itsekin iskuja yhteenotoissa. Vastaavasti jekkuileva Trickster hyödyntää illuusioita ja Pawnin voimistamista, kun taas velhomainen Sorcerer käyttää erilaisia taikavoimia ja loitsuja tilanteiden ratkaisemiseen. Erikoistumisluokkien ainutlaatuiset kyvyt tuovatkin merkittäviä eroja pelaamiseen.

Erikoiskyvyt ja moninaiset taidot tulevat myös tarpeeseen, kun pelin yllätykselliset, persoonalliset ja jättimäiset viholliset astuvat mukaan kuvaan. Pelaaja joutuukin taistelemisen ohella hyödyntämään sekä oman hahmonsa että Pawnin erikoiskykyjä ja taitoja vihollisten taltuttamisessa. Jokainen erikoishirviöistä on täynnä yllätyksiä ja tarjoaa kovan vastuksen erikoishyökkäyksillään. Näiden heikkouksia hyödyntämällä pelaaja voi kuitenkin kukistaa myös ylivoimaisilta vaikuttavat viholliset.

6 tuotetta

1
25 50 75 100
per sivu
  1. -11%
    Dragons Dogma 2 PS5
    • Myymälässä / Varastossa 5 kpl

    2 Arvostelut (4.3/5)‎

    Toimituskulut alk. 0,00 €
    Tarjoushinta 57,99 € Norm. hinta 64,99 €
    Säästä 7,00 €
    alk. 8,00 €/kk VPD tilillä
    VPD Laskulla korotonta ja kulutonta maksuaikaa 07.08. asti
  2. -17%
    Dragons Dogma 2 Xbox Series X
    • Myymälässä / Varastossa 4 kpl

    1 Arvostelu (4.0/5)‎

    Toimituskulut alk. 0,00 €
    Tarjoushinta 53,99 € Norm. hinta 64,99 €
    Säästä 11,00 €
    alk. 8,00 €/kk VPD tilillä
    VPD Laskulla korotonta ja kulutonta maksuaikaa 07.08. asti
  3. Dragons Dogma 2 Xbox Series X (Käytetty)
    • Myymälässä / Varastossa 1 kpl
    Toimituskulut alk. 0,00 €
    42,99 €
    alk. 8,00 €/kk VPD tilillä
    VPD Laskulla korotonta ja kulutonta maksuaikaa 07.08. asti
  4. -4%
    Sony PlayStation 5 (PS5) 1 TB Slim Levyasemallinen Versio Dragons Dogma 2 Bundle
    • Myymälässä / Varastossa 5 kpl

    1 Arvostelu (4.0/5)‎

    Toimituskulut alk. 0,00 €
    95,93 € Norm. hinta 663,99 €
  5. Dragons Dogma 2 Steelbook Edition PS5
    • Loppuunmyyty
    Ei varastossa

    2 Arvostelut (4.5/5)‎

    66,99 €
    alk. 8,00 €/kk VPD tilillä
    VPD Laskulla korotonta ja kulutonta maksuaikaa 07.08. asti
  6. Dragons Dogma 2 Steelbook Edition Xbox Series X
    • Loppuunmyyty
    Ei varastossa

    1 Arvostelu (4.0/5)‎

    66,99 €
    alk. 8,00 €/kk VPD tilillä
    VPD Laskulla korotonta ja kulutonta maksuaikaa 07.08. asti

6 tuotetta

1
25 50 75 100
per sivu